© Roshoeve
Kyseessä on virtuaalihevonen!

Virallinen nimi: Revention F, "Ventti" Syntynyt: 30.03.2013 4v 30.05.2013
Rek.nro: VH17-031-0579 Rotu & sukupuoli: Suomalainenpuoliverinen & Ori
Säkäkorkeus: 166cm Väritys:
Kasvattaja: Frida, VRL-05826, Faconde Omistaja: Frida, VRL-05826, Faconde
Painotuslaji: Esteratsastus Koulutustaso: ko:HeA, re:160cm

Meriitit

Luonnekuvaus

Haettuani Fridalta Facondesta ensin kaksi huippuvarsaa, Garlinda F:n ja Michelangelo F:n, ajattelin, että nyt saa riittää. Tallia ei täytetä kahdellakymmenellä kaksivuotiaalla riiviöllä. Kuinkas sitten kävikään? Seikkailin jälleen kerran internetin ihmeellisessä maailmassa ja kerta toisensa jälkeen ajauduin takaisin Fridan myynti-ilmoituksen pariin. Enkä voinut vastustaa kiusausta. Vielä yksi varsa, ihan pikkuinen vain. Eihän siitä mitään haittaakaan olisi, tuolla muiden joukossa menee aivan mainiosti. Ja kuukauden kuluttua trailerista rymisteli ulos jo hurjaa vauhtia kimoutuva Revention F.

Tipi on kaikin puolin oikein hyvätapainen hevonen. Hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin, kengittäjällä on lähtiessään kaikki sormet ja varpaat tallella eikä eläinlääkäristäkään haukata paloja. Varusteet menevät päälle niin kotona, kuin vieraissakin paikoissa ja kuljetus hoituu ongelmitta. Tipi ei niin välitä muista oreista tai ruunista, tammoille täytyy toki aina hieman mahtailla. Ruoka-aikaan ori odottaa kärsivällisesti kunnes ateria on kupissa asti, joskus tuntuu että se tuhahtelee vieressä huutavalle Fidolle ylimielisesti. "Minähän en tuollaiseen elämöintiin alennu."

Ratsuna Tipi on sitten hieman hankalampi tapaus. Sen kanssa on mukava tehdä töitä vaikka johtajuudesta ja päätösvallasta joskus tapellaankin. Tipin ego ei kuitenkaan mahdu kentälle jos siellä on muita hevosia ja talvella onkin parempi treenata joko hyvin aikaisin aamulla tai myöhään illalla, ettei vahingossakaan törmätä muihin ratsukoihin. Tipiltä saa odottaa myös päättömiä rynnistyksiä kohti takaseinää ja yli-innokkaita jättiloikkia joissa mukana pysyminen on lievästi sanottuna vaativaa. Kun pahimmat höyryt on päästelty, ottaa ori tekemiseensä hyvin ammattimaisen asenteen.
C: Maella

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Cloudy Mapples
koHeA, re160cm, sk.165cm, vkk
ii. Cloudy Streets L.A.evm
ko, recm, sk.cm,
iii. Brildight Shalder evm
ko, recm, sk.cm,
iie. Non Nuhuriesevm
ko, recm, sk.cm,
ie. Lilbys Noubrise evm
ko, recm, sk.cm,
iei. Ghordigosevm
ko, recm, sk.cm,
iee. Liberlity Nubibevm
ko, recm, sk.cm,
e. Killdrema QK
koVaB, re140cm, sk.163cm, km
SPL-III, YLA2, ERJ-I
ei. Unforgiveableevm
koHeA, re150cm, sk.167cm, km
eii. Control-Freakevm
koHeA, re130cm, sk.164cm, km
eie. Higher Speedevm
koHeB, re160cm, sk.165cm, hkko
ee. Ms Killjoyevm
koVaB, re150cm, sk.164cm, km
eei. His Higness xxevm
koHeB, re150cm, sk.167cm, rt
eee. Bittersweetevm
koHeA, re140cm, sk.165cm, km

ii. Cloudy Streets L.A. on voikko suomalainen puoliveri ori, säkäkorkeus 171cm. Lahja Amnustin kasvattama ja omistama Cody on omistajansa mukaan reipas tempoinen ori, jolla riittää haluja esteiden ylittämiseen maastoista riippumatta. Erikoisen värinen varsa on perinyt värigeeninsä ilmeisesti isovanhemmiltaan, joka oli suuri yllätys varsaa odotellessa. Cody pidettiin kasvattajallaan juurikin erikoisen värin takia. Ori osoittautui odotettua haastavammaksi ja kilpailu-uransa ori starttasi vasta reilusti yli viisi vuotiaana pienissä esteluokissa. Oriin säpsäkkä luonne tuotti aluksi paljon takapakkia, mutta valmentajan vaihtamisella ja aktiivisella treenillä ori saatiin kisakentille uudelleen muutaman vuoden jälkeen. Ori nousi nopeasti pienistä luokista suuriin luokkiin ja tavoitteena ollut 160cm luokat olivat viimein heidän tasonsa. Aktiivisesti kilpaillut Cody on sijoittunut vaihtuvasti ja kesäkaudet tuntuvat olevan oriin ehdotonta kultahetkeä. Ori on kantakirjattu II palkinnolla ja saanut erikoismaininnan hyvistä askelistaan. Siitokseen Cody siirtyi virallisesti vasta kisauransa loppupuolella. Varsoja oriilla on kaikkiaan reilu kaksikymmentä, joista monet ovat jatkaneet esteiden parissa, mutta vain kahden varsan tiedetään kantavan samaa voikkoa väriä kuin isänsä.
iii. Brildight Shalder on punaruunikko suomalainen puoliveri ori, säkäkorkeus 167cm. Hurskamäen tallin kasvatti, joka myytiin pian vieroituksen jälkeen J. Jääskeläiselle, nuorelle miehen alulle, jota oltiin lupailtu tulevaksi tähtiesteratsastajaksi. Samia kuvaillaan luonteeltaan varmaksi ja osaavaksi hyppääjäksi, joka pyrkii miellyttämään ratsastajaansa. Kilpailu-uransa perustaa Sami on tehnyt kouluratsastuksenkin parissa helpon B:n tasolla, jossa oriilta löytyy muutama sijoitus. Päälajina ori kumminkin kilpaili esteitä 140cm tasolla. Sami pääsi kisaamaan estekilpailuita ulkomaita myöten ja astui kisamatkoillaan myös mm. Ruotsissa puoliveri tammoja satunnaisesti. Kotimaassaan ori kerkesi astua kuusi tammaa ennen onnettomuutta, jonka seurauksena ori jouduttiin ruunaamaan ja kilpailu-uran tyssäsi siihen vakavien jalkavaivojen takia. Sami jäi siis eläkkeelle jo 14vuotiaana ja ruuna lopetettiin kolme vuotta myöhemmin ähkyn takia.
iie. Non Nuhuries on punarautias suomalainen puoliveri tamma, säkäkorkeus 162cm. Noora Nuuksion kasvattama Nuhuries on hieman tuntemattomampaa sukua edustava tamma, jonka suvusta ei löydy tunnettuja nimiä. Nuhuries on sukunsa tapaan paljon kilpailukenttiä kiertänyt, mutta sangen vähän siitoksessa mukana ollut puoliverinen. Luonteeltaan Nuhurieksen kerrotaan olevan haastava ratsastettava, jonka kanssa ei pärjää ilman kunnon hevosmien taitoja, edes tallissa. Esteillä kumminkin loistanut tamma kilpaili 160cm tasolla aktiivisesti. Tamma kantakirjattiin III palkinnolla ja sittemmin siirtyi siitokseen. Varsoja tammalta jäi jälkeen vain viisi, yhden menehdyttyä synnytyksessä.
ie. Lilbys Noubrise on rautias suomalainen puoliveri tamma, säkäkorkeus 164cm. Noonana tunnettu kaunis rautias tamma on Lilli Huurosen kasvattama tamma. Noonaa on kehuttu hyvä luonteiseksi, joka periyttää hyvän luonteen lisäksi hyviä estelahjoja jälkeläisilleen. Noona itse on kilpaillut ulkomaita myöten 150cm tasolla, josta ruusukkeita onkin esitettäväksi monille. Kantakirjaan tamma haki ensimmäisellä kerralla turhan aikaisin, eikä hyväksyntää tullut, mutta toisella yrittämällä tamma kirjattin III palkinnolle. Hyvänä mammana monille toiminut tamma siirtyi jalostuskäyttöön kilpailu-uransa huipulla, josta tammalla onkin näyttönä hyvinä jälkeläisinä kymmenen puoliveri varsaa ja kaksi ratsuponi varsaa. Moni jälkeläisistä on päässyt suurille estekentille kisaamaan ja muutama myös kenttäradoille. Tamma menehtyi vanhuuteen 21vuoden iässä.
iei. Ghordigos on musta suomalainen puoliveri ori, säkäkorkeus 168cm. Hyvä ja tiviisrakenteinen Gordigos on luonteeltaan kuvattu sagen orimaiseksi ja toheltajaksi, joka ei aina tarpeentullen jaksa keskittyä suoritukseensa. Kilpailu-urallaan paljon estekilpailuita kiertänyt ori on kisannut 160cm tasolla kohtalaisella menestyksellä. Oriin kohellus tuntui olevan viimeinen tikki tuolloiselle omistajalle ja vei oriin kumminkin kantakirja tilaisuuteen ennen myyntipäätöksen tekemistä. Ori palkittiin I palkinnolla ja tästä syystäkin ori sai jäädä. Hyvästä suvusta periytyvä ori siirtyi paremman valmentajan piiriin ja muutaman hyvän sijoituksen jälkeen ori siirtyi siitoskäyttöön. Useita upeita kasvatteja jälkeensä jättänyt ori menehtyi onnettomuudessa 17vuoden iässä.
iee. Liberlity Nubib on kimo suomalainen puoliveri tamma, säkäkorkeus 170cm. Suuri valkoinen oli Nubibin tunnettu kisanimi kisakentille saapuessaan. Erinomainen estelahjakkuus pieneltä puoliveri kasvattajalta. Luonteeltaan tamma oli sähäkkä ja reipas, mutta oikeanlaisen kisaajaan löydettyään tamma suorastaan loisti estekentillä. Tamma kilpaili hyvin aktiivisesti 160cm luokissa Suomessa. Jalostuksessa hyvin harvoin nähty tamma jäti jälkeensä vain kolme varsaa, yhden tamman ja kaksi oria, joista kaikki ovat päässeet kisaurallaan pitkälle ja jalostuskäyttöön. Tamma menehtyi 16 vuotiaana kilpailumatkalla sattuneessa onnettomuudessa.
C: Sylvester

Emänisä mahtipontinen, korskea, 167cm korkea Unforgiveable oli oikea rusettihai. Tämä upea kimo ori kilpaili menestyksekkäästi niin koulua kuin esteitäkin. Unforgiveable omasi myös oikein loistavan luonteen. Se oli rauhallinen, miellyttämisen haluinen ja helppo kaikin tavoin. Unforgiveable kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa vain pari viikkoa Udelman syntymän jälkeen. Jälkeläisiä tälle upealle orille ehti kertyä kaiken kaikkiaan kuusi Udelma mukaan lukien.
eii. Control-Freak oli tavallinen tuntiratsu. 164 cm korkea kimo ori oli luonteeltaan yhtä rauhallinen ja luotettava kuin poikansakin. Control-Freak myös kilpaili esteillä, mutta kovin suurta menestystä se ei kerännyt. Ori ruunattiin sen ollessa kahdeksan vuotias ja se kuoli luonnollisesti vanhuuteen seitsemäntoista vuoden iässä.
eie. Higher Speed oli esteratsu. Higher Speed oli kuvankaunis, hallakko tamma höystettynä tulisella luonteella. Tätä neitiä ei helposti taivutettu ja jos se päätti, että homma tehtiin näin tai näin, niin sehän tehtiin tai sitten ei tehty ollenkaan. 165 cm korkea tamma sai kaksikymmentä vuotisen elämänsä aikana yhteensä neljä varsaa.

Emänemä kimo Ms Killjoy, oli arvonsa tunteva tamma, jonka nenille ei hypitty. Se kisasi kansallisella tasolla ja saavutti parhaimmillaan jopa hopeaa. Tamma oli 164 cm korkea ja luonteeltaan se muistutti enemmän pirua kuin enkeliä. Tutuille ihmisille se kuitenkin hörähteli tyytyväisenä. Ms Killjoy ehti saada vain yhden varsan ennen kuin se menehtyi ähkyn aiheuttamaan suolistotukokseen.
eei. His Highness xx oli 167 cm korkea rautias kilpaori. Se kilpaili pääasiassa esteillä, mutta kyllä tätä upeaa ilmestystä nähtiin myös koulukentillä. His Highness xxx sai yhteensä kaksikymmentä jälkeläistä, joista monet ovat isänsä tavoin loistaneen estekentillä. Luonteeltaan ori oli melko äksy ja sallikin selkäänsä vain ihmisiä, joihin se todella luotti.
eee. Bittersweet oli kaunis, kimo tamma. Bittersweet oli luonteeltaan oikein suloinen ja äksyili melko harvoin. 165 cm korkea tamma kisasi, mutta todelliset palkintonsa se sai näyttelyissä. Jälkeläisiä tälle hellyttävälle tammalle kertyi vain kolme, mutta nämä varsat ja niiden isät olivatkin pitkän harkinnan ja työn tulosta.
C: Katerina

Syntynyt Varsan tiedot Emä Omistaja
.

Päiväkirja & valmennukset

Päiväkirjamerkintä, kirjoittajana Maella
Tipi kulki perässäni korvat luimussa eikä selvästi ollut ollenkaan innoissaan tällaisella säällä työskentelystä. Myönnetään, vinkuvassa tuulessa ja alkavassa tihkusateessa treenaaminen ei ole ehkä kaikkein miellyttävintä, mutta pakko sitä on joskus harjoitellakin. Ja koska maneesi oli tällä säällä aivan tupaten täynnä, jouduimme tyytymään ulkokenttään. Valonheittimet oli onneksi saatu alkuviikosta toimimaan ja kentällä olisikin ollut ihan mukava harjoitella ilman tätä sadetta. Tipi katsoi minua lannistuneena ja taputin rohkaisten valkoista kaulaa. Reippaasti ori lähti liikkeelle ja selvästi epämukavasta olostaan huolimatta teki juuri sen mitä pyydettiin. Yleensä orin kanssa sai käyttää hetken aikaa että sen sai kuulolle ja työskentelemään kunnolla, mutta tänään Tipillä ei ollut aikomustakaan pelleillä, taisi silläkin olla sen verran kiire takaisin tallin suojiin. Otimme tänään ihan rentoa harjoittelua, käytiin kaikki askellajit läpi, taivuteltiin ja kiemurreltiin vähän joka suuntaan. Tihkusade yltyi jossain vaiheessa ihan kunnon kuuroksi ja lopettelin vähän aikaisemmin kuin oli ollut tarkoitus. Maneesi oli jo pikkuhiljaa tyhjenemään päin ja siirryimme sinne pyörimään loppukäyntejä.

valmennus, valmentajana

Kilpailukalenteri

sijoituksia ERJ kpl

ETUSIVU | HEVOSET | ESITTELY | TOIMINTA
Webdesign © Pirdila     Faconde on virtuaalitalli!