Daunting Blackbird

       
© Benny de Ruiter
Kyseessä on virtuaalihevonen!

Virallinen nimi: Daunting Blackbird, "Dante" Syntynyt: 13.06.2012 (13) 3v. 13.10.2012
Rek.nro: VH13-031-0417 Rotu & sukupuoli: Suomalainen puoliverinen & Ori
Säkäkorkeus: 172cm Väritys: Kimo
Kasvattaja: Omistaja: Frida, VRL-05826, Faconde
Painotuslaji: Esteratsastus Koulutustaso: ko:HeA, re:160cm

Meriitit

Palkittu huhtikuun KTK tilaisuudessa KTK-II palkinnolla pistein 18+19+18+19=74p.

Luonnekuvaus

Joulun alla uusia hevosia metsästäessäni haaviin tarttui ori, joka ei ihan ensialkuun luonteensa puolesta vakuuttanut. Se vaikutti omaavan häiriökäyttäytymisen piirteitä eikä meinannut antaa kiinni edes tarhasta. Hoitaessa se käyttäytyi levottomasti ja kentällä meinasi riistäytyä käsistä jo ennen kuin olin päässyt edes selkään. Vasta ratsastettuani sillä hetken tiesin, että tässä orissa oli potentiaalia. Niinpä Daunting Blackbird, Dante pakattiin traileriin ja vietiin uuteen talliin.
< Dante on se tallin kovin kundi, joka laittaa muut hevoset aisoihin ja pomottaa minkä ehtii. Se kuvittelee olevansa kaiken yläpuolella ja voivansa tehdä mitä haluaa. Vaikka ensivaikutelman perusteella oria voisi kuvailla tallin huonokäytöksisimmäksi riiviöksi, on se pohjimmiltaan kiltti ja suloinen mammanpoika. Tämä puoli vain sattuu olemaan kovin hankala houkutella esiin. Karsinaan saapuessa Dante vilauttelee hampaitaan ja liikuskelee levottomasti. Kun pelottavalta näyttävän hevosen luokse menee kuitenkin tyynen rauhallisesti ja aloittaa harjaamisen kiinnittämättä sen kummemmin huomiota orin machoilevaan käytökseen, se kyllästyy nopeasti temppuilemaan. Hetken kuluttua se nautiskelee jo täysillä harjauksesta ja rapsutuksesta ja jos oikein hyvä päivä sattuu olemaan, Danten rentoutunut käytös jatkuu kavioiden putsauksen ja varustamisen ajan.
Taluttaessa Dantea saa huhuilla maan pinnalle alvariinsa. Se ei kuuntele taluttajaa ollenkaan, vaan katselee mieluummin kauniita tammoja tai metsästää sitä mehevintä ruohotupsua ojan toisella puolen. Tarhan ja tallin väliä pidemmät taluttelumatkat kannattaakin jättää väliin, tai laittaa varmuuden vuoksi suitset päähän. Myös tarhasta hakeminen on joinain päivinä oikea olympiasuoritus, kun Dante juoksuttaa hoitajaansa tarhan nurkasta toiseen. Porkkana tai pari taskussa tuo kuitenkin ainakin hieman helpotusta.

Matkaa voittava ja tasainen askellus on kuitenkin suuri kompensoiva tekijä haastavaan luonteeseen. Dante on miellyttävä ratsastaa ja se hyppää innokkaasti ja hyvällä tekniikalla. Vaikka vauhtia olisikin välillä vähän liiankin kanssa, on orin hallittavuus aivan omaa luokkaansa. Se toimii pienillä avuilla ja kuuntelee herkeämättä ratsastajaansa. Vaikka kouluratsastus ei orin päälaji olekaan, se kuitenkin taipuu jos jonkinlaisiin taivutuksiin ja kiemuroihin.
Esteratsastus on selvästi tämän orin alaa. Se hyppää mielellään ja pudottaa puomeja vain harvoin, silloinkin yleensä ratsastajan virheen seurauksena. Kieltäminen ei Danten kanssa tule kysymykseenkään, se mieluummin hyppää esteen huonosti ja pudottaa puomeja, kuin pysähtyy. Muutenkin jarrut tuntuvat välillä olevan hukassa, vaikka muuten ori totteleekin ratsastajaa hyvin. Orilla on jonkin verran lahjoja myös kenttäratsastukseen, eikä se epäröi hypätä erikoisemman näköisiäkään esteitä.
C: Manaaja

Sukutaulu & jälkeläiset

i. Royal Empressevm
ko, recm, sk.cm,
ii. Minister's Prejudice evm
ko, recm, sk.cm,
iii. Blue Dynamiteevm
ko, recm, sk.cm,
iie. Serene Chainevm
ko, recm, sk.cm,
ie. Merry Illusionevm
ko, recm, sk.cm,
iei. Endeavourevm
ko, recm, sk.cm,
iee. Mellow Joyevm
ko, recm, sk.cm,
e. Beautiful Sceneryevm
ko, recm, sk.cm,
ei. Tempted And Triedevm
ko, recm, sk.cm,
eii. Race The Rainevm
ko, recm, sk.cm,
eie. Citrus Mistakeevm
ko, recm, sk.cm,
ee. Acute Screamevm
ko, recm, sk.cm,
eei. Mountain Shotevm
ko, recm, sk.cm,
eee. Phantomevm
ko, recm, sk.cm,

Sukuselvitys tähän.

Syntynyt Varsan tiedot Emä Omistaja
18.03.2014 t. MRP Perfect Pianist Ambition After All miivi, VRL-13320
.

Päiväkirja & valmennukset

Estevalmennus 14.11.2014, valmentajana mibula
Aamupäivä oli sumuinen ja sateinen, joten oltiin yhteisvoimin päätetty mennä maneesin suojaan kaikelta kylmältä ja märältä. Valmennus alkoi rauhallisilla alkukäynneillä, jonka aikana meillä oli ratsastajan kanssa aikaa rupatella niitä sun näitä. Noin kymmenen minuutin jälkeen kehotin ratsukkoa kuitenkin keräämään ohjat ja aloittamaan ravityöskentelyn. Ravityöskentelyn aikana kokosin pientä, viiden esteen esterataa kentälle. Ratsukon työskentely näytti energiseltä ja motivoituneelta ja ori kuunteli todella hyvin ratsastajaansa. Monien volttien, pysähdysten ja erilaisten kiemuroiden jälkeen kehotinkin ratsukkoa nostamaan laukan. Laukka nousi oikein rytmikkäästi ja energisesti ja Danten askeleet olivat hyvinkin matkaavoittavia ja tasaisia. Laukassa tehtiin paljon siirtymisiä ja erilaisia voltteja ja ympyröitä. Hevonen alkoi olla jo hyvin kuulolla, joten seuraavaksi siirrytiin esteille.  Ensimmäiseksi hypättiin muutamaa verkkaestetta, jotka olivat korkeudeltaan 150cm. Dante oli todella energinen ja eteenpäinpyrkivä ja hyppäsi mielellään jokaisen esteen, jotka sen näkökenttään osuivat. Ongelmaa ei siis ollut sem suhteen, että ori olisi kieltäytynyt. Verkkaesteiden jälkeen kerroin ratsastajalle helpon, viiden esteen radan ja nainen lupasi muistaa sen - ainakin parhaansa mukaan. Esterata alkoi energisissä merkeissä ja pidätteille oli todellakin käyttöä. Vaikka Dantella olikin liikaa vauhtia joissakin kohtaa, se kuunteli silti oikein mielellään pidätteitä eikä missään vaiheessa aikonut laittaa vastaan. Rata suoritettiin tyylilla ja taidolla, hyvä te! Annoinkin loppuun teille vapaudet ravailla hieman pidemmin ohjin loppuraveja, jonka jälkeen siirrytiin leppoisasti käyntiin ja pitkiin ohjiin.

Estevalmennus 18.11.2014, valmentajana Nella
Kun saavuin maneesiin oli Sonya älynnyt jo omatoimisesti aloitella Danten kanssa lämmittelyn. Tämä oli hyvä asia, jotta tunti voitaisiin käyttää kunnolla hyödyksi, eikä alkulämmittelyihin aivan loputtomasti kuluisi aikaa. Dante laukkasi hyvällä ryhdillä, mutta hieman liian nopealla vauhdilla ympäri maneesia. Käskin heti alkuun tehdä muutamia pidätyksiä ja saada Danten innostunutta laukkaa hieman rauhallisemmaksi. Samalla kokosin maneesiin muutaman esteen. Danten laukatessa ympäri kenttää tarkkailin laukan tahtia ja käskin edelleen hidastaa hieman. Sitten käskin siirtää Danten käyntiin ja antaa hetkeksi pitkät ohjat. Noin pitkän laukkailun jälkeen tarvitsi hevonen hetken tauon. Danten käveltyä maneesin kerran ympäri, käskin Sonyan nostaa hevosen uudestaan laukalle ja lähestymään ensimmäistä estettä. Dante innoissaan kiihdytti laukkansa aivan liian nopeaksi, askellus meni pieleen ja hän tiputti jopa tuon ensimmäisen 100 cm lämmittelyesteen. Käskin Sonyaa laukkailemaan Danten kanssa taas hetken ja tekemään paljon pidätyksiä. Ensimmäinen hyppy oli Danten kohdalla täyttä alisuorittamista, eikä se saanut enää toistua! Kun Dante oli hieman rauhoittunut, niin käskin Sonyaa hyppäämään tuon saman esteen uudestaan. Tällä kertaa Danten laukka oli rauhallisempaa ja askelluskin meni nappiin. Hyppytyyli hevosella oli loistava ja Dante laskeutuikin esteeltä tasaisen varmasti.  Dantea ja Sonyaa katsellessa näytti hyppääminen todella hepolta. Se oli kai Danten tapa saada esteen, kuin esteen ylittäminen näyttämään yksinkertaiseta. Muutaman 100 cm lämmitteyesteen hypättyämme nostin esteiden korkeuden 120 senttimetriin. Aluksi Dante kiihdytti taas laukkansa liian lujaksi, mutta onneksi hyvän hyppytyylin ansiosta onnistui esteiden ylitys ilman pudotuksia ja hieman kompuroiden kokosi Dante itsensä hyvin ennen seuraavaa estettä ja hyppy onnistui loistavasti! Sonya ja Dante hyppäsivät 120 cm korkuisen kuuden esteen radan muutamaan kertaan ja Dante edistyi koko aika. Liiallinen intoilu tunnin alussa ja siitä johtuva liian kova laukka olivat olleet syy muutamaan huonoon hyppyyn, mutta muuten Danten hyppytyylistä huokui taito sekä puhdas nautinto. Tästä orista näki pitkälle, kuinka pajon se rakasti hyppäämistä! Kokonaisuudessaan tunti sujui siis loistavasti! Lukuunottamatta noita paria huonompaa hyppyä. Tunnin loputtua käskin Sonyaa kiertämään Danten kanssa maneesia muutaman kerran pitkillä ohjilla. Juttelimme samalla hieman ja neuvoin ennen kilpailuja lämmittelemään kunnolla, jotta Dante saisi aina purettua ylimääräisen energiansa ja innostuksensa, eikä radalla laukka nousisi niin nopeaksi. Muuten kehuin Sonyaa ja sai Dantekin minulta muutamat taputukset useiden onnistuneiden hyppyjen johdosta. "Tässä orissa olisi ainesta vaikka mihin", mietin kun käynnistin autoni Kirberan pihassa. "Tulen tähän komistukseen törmäämään takuulla vielä kilparadoilla. Ja taitaa minunkin hevoset jäädä kakkoseksi." Naurahdin ja käynnistin auton radion.

valmennus, valmentajana

Kilpailukalenteri

sijoituksia ERJ kpl
Kisapäivä Tulokset Paikka Luokka Sijoitus
ERJ esteratsastussijoitukset
25.07.2013   Kilpatalli Odysseia 160cm 2/30
27.07.2013   Wiesehain 160cm 3/40
06.08.2013   Reve de Haussea 150cm 2/30
07.08.2013   Reve de Haussea 150cm 5/30
27.08.2013   Hex Sporthorses 160cm 5/50
28.08.2013   Hex Sporthorses 160cm 6/50
02.09.2013   Kirbera 160cm 3/30
02.09.2013   Kirbera 160cm 5/30
07.09.2013   Tackleberry 160cm 3/26
16.10.2013   Kirbera 160cm 1/30
17.10.2013   Tackleberry 150cm 3/40
19.10.2013   Kirbera 160cm 1/30
21.10.2013   Kirbera 160cm 3/30
22.10.2013   Kirbera 160cm 1/30
22.10.2013   Kirbera 160cm 1/30
23.10.2013   West Coast Warmbloods 160cm 2/30
23.10.2013   Carbon Sporthorses 160cm 4/40
24.10.2013   Kirbera 160cm 2/30
25.10.2013   Carbon Sporthorses 160cm 2/40
25.10.2013   Kirbera 160cm 3/30
22.10.2013   West Coast Warmbloods 160cm 5/30
21.10.2013   Solo 150cm 5/30
21.10.2013   Solo 150cm 2/30
23.10.2013   Solo 150cm 4/30
24.10.2013   Solo 150cm 2/30
24.10.2013   Solo 150cm 3/30
29.10.2013   Solo 150cm 1/30
25.10.2013   Diethelm Stables 160cm 4/50
27.10.2013   Diethelm Stables 160cm 2/50
29.10.2013   Diethelm Stables 160cm 5/50
13.02.2013   Kilpailukeskus Ginger 160cm 3/80
15.02.2013   Jadessa Warmbloods 160cm 4/80
18.02.2013   Jadessa Warmbloods 160cm 7/80
16.02.2013   Kirbera 160cm 5/30
17.02.2013   Kirbera 160cm 1/30
18.02.2013   Kirbera 160cm 1/30
20.02.2013   Kirbera 160cm 3/30
12.02.2014   Kirbera 160cm 5/30
15.02.2014   Kirbera 160cm 3/30
16.02.2014   Kirbera 160cm 4/30
16.02.2014   Kirbera 160cm 3/30
20.02.2014   Trushes 150cm 3/50
20.02.2014   Kilpailukeskus Ginger 150cm 3/50
21.02.2014   West Coast Warmbloods 160cm 5/40
22.02.2014   Tuuliharja 160cm 5/50
24.02.2014   Kilpailukeskus Ginger 150cm 7/50
25.02.2014   Kilpailukeskus Ginger 150cm 3/50
27.02.2014   Tuuliharja 160cm 4/50
18.03.2014   Cresendo 150cm 6/50
26.03.2014   Krofnock Ranch 160cm 2/30
29.03.2014   Krofnock Ranch 160cm 1/30
31.03.2014   Kirbera 160cm 2/30
03.04.2014   Krofnock Ranch 160cm 4/30
06.04.2014   Figure 150cm 4/30
08.04.2014   Kirbera 160cm 5/30
27.03.2014   Whispering Heaven 160cm 5/30
03.04.2014   Graft Stallions 150cm 4/30
05.04.2014   Sherlock Horses 160cm 3/30
06.04.2014   Whispering Heaven 160cm 4/30
07.04.2014   Graft Stallions 150cm 1/30
09.04.2017   Graft Stallions 150cm 1/30
06.06.2014   Elisan Yksityiset 150cm 3/30
14.06.2014   Elisan Yksityiset 150cm 1/30
15.06.2014   Elisan Yksityiset 150cm 2/30
VSN näyttelysijoitukset
13.04.2014   Silverlode   RCH
01.03.2019 - kutsu - NJ - fwb orit - 3/10, irtoSERT
18.03.2019 - kutsu - NJ - fwb orit - 1/12, MVA-SERT
15.04.2019 - kutsu - VSN - fwb orit - 4/12, RCH

ETUSIVU | HEVOSET | ESITTELY | TOIMINTA
Webdesign © Pirdila     Faconde on virtuaalitalli!